Paavo Laine uiton työnjohtaja

Tukkilainen erilaisissa tehtävissä

Minä olin kymmenen vanha, kun olin ekan kerran uitolla, se tapahtu Loimijoella. Se oli sota-aikaa vuonna 1942. Isä oli pomo, hän oli Ahlström yhtiön metsätyönjohtaja. Talvi oltiin metsätöissä ja kesällä uitolla. Olin töissä Ikolan sillan kohdalla, joka menee Loimijoen ylitse. Siinä oltiin ja seistiin kopukassa, jossa on neljä tukkia rinnkkain kiinnitettynä toisiinsa. Tukkisumaa, joka tuli uitettiin siitä sillan lävitse. Olin siinä keksin kanssa muiden nuorten ja vanhojen kanssa, naisia siellä oli myös töissä.

Seuraava kesä olin Vampulan Rutavalla. Siinä on pato tehtynä, mylly ja saha. Tukit meni uittoränniin siellä. Olin siellä aika monta kesää vuosina 1943- 1951. Vuoden 1952 olin armeijassa. Seuraavaksi menin Huittisiin, jossa aloitettiin noista purouitoista, latvavesistä, kohta ko jäät lähtivät. Siellä oli tukit tuotu talvella rantoihin. Sieltä tukit tuli Loimijokeen ja sieltä sitten Rutavalle.

Vuonna 1957 mää olin Porissa erottelulla niputuskoneella. Siellä jaettiin tukit yhtiöittäin eri karsinoihin. Siellä oli kolmen metsäyhtiön tukit: Ahlström, Rosenlew ja Rauma Repola. Rosenlewilla oli saha Porissa, Seikun saha. Muut lähti Raumalle ja Pihlavaan, tukit täyty niputtaa erottelun jälkeen. Iso hinaaja veti lauttaa sitten väylää myöden. Selkävaieriin kiinnitettiin kaksi nippua ja neljä nippua rinnakkain. Se oli sellanen pari kolmesataa metriä pitkä, sata tukkia nipussa. Jokaisessa tukissa oli uittomerkkinsä eri firmoille, ne täyty silloin tuntee. Ne oli lyötävä kolmelle puolta jokaista tukkia.

Seuraavaksi sain komennuksen Kiikan alueelle. Oli ollut sellanen kevättulva, osa tukeista oli reitiltä pois, puomien väärällä puolella, niitä siellä kerättiin. Sitten tulin järvialueelle tänne Hulttistenvuolteelle, siinä oli Kutalan lossi ja sen yläpuolella oli se kämppä, jossa olin seuraavat viisi vuotta töissä. Olin siellä vuodet 1959- 63.

Minä osasin sen TEHO- veneen kanssa hyvin pelata, mulla oli aina keväällä ensimmäiseksi Kiikan alueen puomitus. Ne oli talveks kerätty aina sellasiin lahtiin. Joki osuudella ei olut pollareita, puomeja kiinnitettiin silloin kiviin. Vammaskosken yläpuolella oli puomituksia vain vähän matkaa, koska lautta tuotiin varppaajalla kosken lähelle.

Työnjohtajana Hulttistenvuolteella

Majoitusmökki vuolteella. Paavo Laineen kuvakokoelma

 Keväällä Kiikan jälkeen menin Hulttistenvuolteelle. Vuolteen yläpuolella oli pieni saari, siinä oli se mökki, joka oli meidän kämppä. Pieni varasto, ei sähköö mutta puhelin oli. Minä olin siellä työnjohtajana, kymppinä. KULOVESI- laiva toi ensimmäisen lautan yleensä toukokuussa, kun jäät olivat lähteneet. Yleensä joka päivä tuli lautta, kellonaika tosiaan vaihteli, koska se tuli siihen vuolteen päälle. Paljon vaikutti säät, minkälainen keli oli Kulovedellä, jos oli vastatuuli, se oli tietysti hitaanpaa. Siurosta tai oikeastaan Lukkilansalmesta lautan tuonti kesti noin kymmenen tuntia, siellä lautta yleensä koottiin Nokianvirrasta tulleista tukeista. KULOVESI joutui sen lautan siellä hakemaan ja kiristään lähtövalmiiksi. KULOVESI toi lautat vuolteelle Siurosta. Puomit purettiin auki, vuolteen alapuolella oli sitten odottamassa seuraavat puomit, minkä sisään tukit sitten meni. Vuolle oli kapee paikka, ei lautta sellasenaan sen kautta mahtunu, se tarvitsi hajottaa. 

Hulttistenvuolteen tukkikämppä veneineen. Sastamalan seudun museon kuvakokoelma

Hulttistenvuolteen vasemmalta puolelta ei uitettu tukkeja. Siellä oli sitten apuna TEHO niminen moottorivene, siinä oli myös varppi kela. Sillä lauttaa aina kiristettiin aina lähemmäksi vuolletta ja tukit meni alas virran mukana. Sillä kerättiin myös nää puomit seuraavaa lauttaa varten, tuuli ratkaisi millä puolella vuolletta veneellä sitten oltiin. Varppi oli konekäyttöinen, Wikströmi sitä käytti, vinssissä oli vaihdelaatikko ja voima tuli Wikströmistä, potkuri oli silloin pois päältä, kun vinssattiin. Moottorin teho 5hv ja vene oli 5-6metriä pitkä, sekä 1.5m leveä rautavene. Potkurin alla oli kalarauta ja tunneli, sillä sai ajaa puomien ylitte ja tukkisumassa, ei menny potkuriin mitään, voi ajaa vaikka kiveen. TEHOT olivat numeroituja, ei ollut omia yksilö nimiä. Meillä oli numero seitsemän, koko ajan sama. Niitä oli Kokemäenjoen alueilla kaikkiaan 25 kappaletta. 

Puinen "kelupaatti" ja metallinen TEHO- vene vinsseineen. Sastamalan seudun museon kuvakokoelma

Lauantaina sitä ei yleensä tullut, tukkilautta tuli vuolteille yleensä vasta illalla. Työ oli vuolteilla aina yöaikaan. Me saatiin yleensä se aamuun mennessä alas vuoteelta, sitten ne laitto lautan suun kiinni vuolteen alapuolella ja valmiiksi. VUOLLE oli siellä sitten valmiina hinaamaan Hiedanvuolteelle asti. Hulttistenvuolteella meitä oli töissä kolme miestä, joskus neljä. Siinä oli se myös maantielossi, jonka kanssa oli sopimus, että uittoyhtiön mies täyty olla siinä lossilla, kun lauttaa laskettiin. Tehtävänä oli tuuppia lossin edestä tukkeja pois. Lossi meni tosi hiljaa tukkien seassa lautan läpi. Se oli siihen aikaan moottorikäyttöinen, lossi pääsi kuitenkin kulkeen, vaikka tukkeja laskettiin vuolteessa. Lossissa oli kaksi vaijeria, ohjausvaijeri oli kokonaan ylhäällä, vetovaijeri täyty lautan laskun aikana veivata sieltä rannasta kans ylös vedestä. Lautan laskun jälkeen lossin vaijerit laskettiin alas. Tukinlasku ja lossi tuottivat haittaa toisillensa, silti meillä oli hyvät välit, yhteistyössä. Lossissa oli silloin Ford Dextra moottori, kolme vaihdetta eteenpäin ja suunnanvaihtaja.

Siellä oli sitten VUOLLE niminen laiva siinä vuolteiden välissä, joka veti lautan Hiedanvuolteelle asti. Josta tukit ui taas vapaasti vuolteen alapuolella olevaan puomin sisään Ellivuoren rantaan Aroniemennokkaan. VUOLLE- laiva kävi kokoamassa lautan myös Hiedanvuolteen alapuolella valmiiksi. Sitten sen nappasi RAUTAVESI, joka kävi pudottamassa ankkurin ja tuli takaisin nokka edellä lauttaan kiinni, veti lautan sitten takaperin eteenpäin ja vei Vammaskoskelle asti. 

VUOLLE-laiva ja proomu Siikasuolla. Sastamalan seudun museon kuvakokoelma

VUOLLE-laiva oli myös varppaaja, moottorivarppaaja, tehty toisen maailmansodan syöksyveneestä. Yhdestä syöksyveneestä oli tehty proomu, jolla hinattiin tavaraa. Polttoainetta ja kaikenlaista muuta tarvittavaa tavaraa. Siinä oli petroolimoottori. Laiva oli noin 20 pitkä ,3m leveä, siinä oli myös miehistöhytti, joka oli nokassa. Miehistöä oli kolme, kippari, konemies ja kansimies. Olisko moottorissa ollut parikymmentä hevosvoimaa. KULOVEDESSÄ oli pisin vaijerivarppi 2,5km. VUOLLE, siinä oli korkeintaan 1,5km

Hiedanvuolteella oli myös lossi, se oli alkuun kapulalossi, aika pieni. Muuta liikennettä Kulovedellä ja Rautavedellä olivat kalastajat ja mökkiläiset veneineen.
 

Vuolteilta Vammalaan kympiksi

Vuolteilta tulin sitten Vammalaan 1964. Minä sain komennuksen tähän Vammaskosken alueelle kympiksi, vuonna 1967 uitto sitten loppui Kokemäenjoelta ja minun työni uitossa. Vammalassa oli silloin kahdesta viiteen miestä töissä veneiden lisäksi, porukka vaihtu mun aikana tosi nopeasti, oli näitä harjoittelijoita muutaman viikon, metsäkouluun menijöitä. Kerran oli nuori nainenkin. Ei nää harjoittelijat mitään uitosta ymmärtänyt, ne oli meikäläisen harteilla. Toiset halusivat tietää, toiset suhtautu hälläväliä.

Uusi hinaaja EKO oli sitten muutaman vuoden, olisko ollut kaksi vuotta. EKO oli oikea hinaaja, siinä oli kahdensadan hevosvoiman dieselmoottori. Se toi lautan oikein hinaamalla tuolta Ellivuorenrannasta. RAUTAVESI toi lautan kuitenkin nopeammin kuin tää EKO. Vaikka vaijeri oli lauttaan pitkä, silti se potkurivirta hidasti sitä lauttaa, kun se meni suoraan sitä päin. EKO tuli RAUTAVEDEN tilalle. RAUTAVESI meni taas KULOVEDEN tilalle, joka lopetti koska se oli kaikkein vanhin. KULOVEDEN ankkuri on muuten tossa Laiturikahvilan lähellä, se on uittoyhtiöön vanhaa aluetta, siinä oli Kokemäenjoen uittoyhdistyksen pääkonttori, joka on nyt nuorisotalo Pilvi. 

Kokemäenjoen uittoyhdistyksen entinen pääkonttori Vammalassa

Ankkuri on siinä ja laatta, sekä tiedot. RAUTAVEDEN ankkuri on museon päässä. LIEKOVEDEN ankkuri on lähellä tossa Liekoveden rannassa. VUOLTEEN ankkurista en tiedä.

RAUTAVESI toi lautan Vammalaan, sitten se hajotettiin ja laskettiin Vammaskoskesta, taas oli puomit vastassa, sitten laitettiin ympäri puomit. Lautta vietiin Liekosaaren kiertämällä itäpuolelta. Ne koitti kerran siittä saaren vasemmalta puolelta, se olis ollut lyhempi matka, joku herra oli saanut päähänsä kokeilla asiaa. Se vienti oli kestänyt vuorokauden, lautta oli osittain hajonnut. Rossin Kalle oli silloin LIEKOVEDEN kippari, ei ollut ihan uiton loppuun asti, jäi eläkkeelle aikaisemmin. LIEKOVESI oli dieselmoottorilla varustettu. LIEKOVESI oli VUOLLE- laivaan verrattuna paljon pienempi. LIEKOVEDESSÄ oli kippari, konemies ja kansimies. 

LIEKOVESI Siikasuon laiturissa. Sastamalan seudun museon kuvakokoelma

Vuosi 1967 oli viimeinen vuosi, kun tukkeja uitettiin, puutavara meni kumi- ja rautapyörien päälle. Mulla on on se käsitys, että uitto ei ollut kallista, vaan tosi halpaa. Käsitykseni mukaan puutavaran kiertoo nopeutettiin, kun raha seiso yli puolivuotta kuljetuksessa, nykyään se menee jopa samana päivänä sahalle. Uitossa tukit meni vähällä energialla, ison matkan ihan itsellään. Hartolankosken alapuolelta tukit meni Poriin itsestään. Voimalaitosten kohdalla oli jonkun verran miehiä, joka ohjasi tukit ränneihin.

Vaaranpaikat oli jokiuitoilla, siellä oli niitä koskia, niihin tuli niitä ruuhkia väkisin, sumia, ne oli pakko mennä purkamaan miehissä, ne oli vaarallisia, joskus putosin veteen. Laivalla vaijerin kanssa sattu joskus vahinkoja.

Välineissä oli paljon omia nimityksiä, vorokki, hevosponttoo. Ne oli noilla pikkujärvillä, Mouhijärvelläkin oli vielä sodan jälkeen ja pikku järvillä. Veneellä soudettiin se ankkuri eteenpäin, korkeintaan kilometri, hevonen kiersi sitten vorokkia, alhaalta tuli vaijeri siihen lauttaan. ”Kopukka” on neljä yhteen kytkettyä tukkia rinnakkain, jossa miehet voi seisoa tehdessään töitä.

Kelupaatti, siinä oli vaieri kelalla puupölkyssä, se oli käsikäyttöinen, pölkyn päässä oli reiät ja pitkät tapit joita käsillä käännettiin. Sitten oli metallisia veneitä, TEHO paatteja, joissa moottori käytti vinssiä ja potkuria, niitä oli vuolteilla kaksi ja tässä vammaskoskella ja voimalaitoksella.

Vuonna 1961 loppukesästä tuli aika isot tulvat kesken uiton, vettä tuli paljon ylävesiltä. Hiedanvuolteella oli uitto kaksi viikkoa vallan topissa. Hulttistenvuolteella kun viimeinen lautta tässä tulvassa laskettiin alas, normaalisti se kesti 8-9 tuntia, niin tässä tulvassa se meni kahdessa tunnissa alas, lossi ei uskaltanut kulkea. Sain komennuksen Huittisiin, jossa tukit oli mennyt ihmisten viljapelloille, josta niitä sitten kerättiin takaisin väylälle. Samassa tulvassa tuli Harjavallan voimalaitoksen alapuolelle sellanen suma, että sanottiin sen olevan euroopan suurin yhtenäinen suma, saatto olla 200 000 tukkia, sinne keskitettiin kaikki vaierit mitä Kokemäenjoen alueelta löytyi ja sidottiin, ettei se mennyt kerralla Poriin. Paaluja ja katepillareita oli rannoilla paljon pitämässä vaiereilla tätä sumaa kiinni. 

Tukkisuma Vammaskoskessa. Sastamalan seudun museon kuvakokoelma

Vammaskosken sillalla oli myös koko lautta tullut sillan eteen ja päälle elokuussa 1961. Iso kaivuri tuotiin sillalle voimalaitokselta, se nosti tukkeja sillan ylitte, sillä se purettiin

Kun uitto loppui 1967 tein rakennusalan hommia vielä kolmekymmentä vuotta

Paavo Laine muisteli 30.11.2017